Kaksin Meri-Lappi

Etusivu
Ammatillinen tukihenkilö

Ammatillinen tukihenkilö on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilainen, jolla on kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Tukihenkilötoiminnan asiakkaita ovat lapset ja pääsääntöisesti alle 25-vuotiaat nuoret. Työn tavoitteena on tukea ja vahvistaa asiakkaan myönteistä kehitystä.

Ammatillisen tukihenkilötoiminnan vaikuttavuuden edellytys on yksilöllinen palvelu, jota lähdetään rakentamaan lapsen tai nuoren tarpeista käsin. Työn lähtökohtana on asiakkaan aito kohtaaminen, joka toteutetaan asiakkaan omassa arjessa ja tutuissa toimintaympäristöissä.

Työ on tavoitteellista ja pyrkii hyödyntämään lapsen tai nuoren omia voimavaroja. Lapsen kanssa työskentelyn lisäksi ammatillinen tukihenkilötyö on työskentelyä myös koko perheen ja lapsen lähiverkoston kanssa. Yhteistyö lapsen perheen kanssa on onnistuneen tukihenkilötoiminnan edellytys. Tukihenkilötyötä tarjotaan lastensuojelun avohuollon tukitoimena ja jälkihuollon palveluna.

Ammatillisen tukihenkilön tavoitteena on luoda luottamuksellinen ja aktiivinen tukisuhde, joka:
• tukee arjessa selviytymistä
• tukee hyvinvointia, kasvua ja kehitystä
• auttaa löytämään uusia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita
• mahdollistaa luotettavan aikuiskontaktin
• ehkäistä syrjäytymistä

Jälkihuolto

Jälkihuolto on tarkoitettu sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen olleille nuorille tarjota kokonaisvaltaista tukea. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös sellaiselle nuorelle, jota ei ole aiemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle tai jonka sijoitus ei ole kestänyt puolta vuotta. Nuoren hyvinvointialue arvioitsee nuoren tuen tarpeen, vaikka ehdotonta jälkihuoltovelvollisuutta ei olisikaan.

Kaksin Nuorisopalvelut tuottaa 16-25 -vuotiaille nuorille jälkihuollon palvelua. Jälkihuollosta laaditaan nuoren sosiaalityöntekijän kanssa jälkihuoltosuunnitelma. Suunnitelmaan kirjataan nuoren tarvitsema tuen tarve yksilöllisesti. Suunnittelussa voi olla mukana myös nuoren muuta viranomaisverkostoa ja huoltajat.

Toteutamme jälkihuoltoa asiakkaan ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Työskentelyn lähtökohtana on yksilön arvostus ja luottamus, kuljemme nuoren rinnalla. Kaksin Nuorispalvelut on sitoutunut noudattamaan valtakunnallisia jälkihuollon laatukriteerejä sekä lastensuojelun laatusuositusta ja yhdessä laadittua palvelusisältöä.

Tarjoamme jälkihuollon palvelua tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisinkin. Työskentelyn aikana tuotamme ajantasaista dokumentointia ja yhteenvetoja työskentelyn vaikuttavuudesta ja etenemisestä kohti tavoitteiden saavuttamista.

Nuoren on mahdollista saada jälkihuollosta:
• henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa
• tukea omien voimavarojen löytymiseen
• apua asunnon saamiseen
• tukea opintoihin tai työllistymiseen
• tukea itsenäiseen asumiseen
• tukea ja ohjausta taloudenhallintaan
Perhetyö

Perhetyö on sosiaalihuollon ja lastensuojelun asiakkaille suunnattu ohjaus- ja tukipalvelu. Perhetyön palvelussa lapsi on keskiössä ja yhdessä perheen ja muun verkoston kanssa pyrimme löytämään keinoja lapsen hyvinvoinnin lisäämiseen.  Yhteistyö koko perheen kanssa on onnistuneen perhetyön edellytys. Tavoitteena on lapsen edun turvaaminen ja koko perheen hyvinvoinnin lisääminen. Perhetyön tarve ja tavoitteenasettelu tulee kartoittaa ennen perhetyön työskentelyprosessin käynnistymistä, jotta perhetyö lapsen tukimuotona olisi mahdollisimman suunnitelmallista ja tavoitteellista. Yhdessä perheen kanssa laadittu perhetyön suunnitelma motivoi ja sitouttaa lapsen ja perheen yhteiseen, toivottuun ja tarpeelliseen muutokseen pyrkivään työskentelyyn.

Perhetyö kohdistuu sekä perheen jäseniin yksilöinä, että perhekokonaisuuteen. Työskentelyä ohjaa avoimuus, asiakkaan rinnalla kulkeminen ja ongelmien puheeksi ottaminen. Työn lähtökohtana on asiakkaan aito kohtaaminen, joka toteutetaan asiakkaan omassa arjessa ja tutuissa toimintaympäristöissä. Työvälineet ja työmenetelmät valitsemme aina perheen osallistamisen tukemiseksi.

Tarjoamme perhetyötä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisinkin. Työskentelyn aikana tuotamme ajantasaista dokumentointia ja yhteenvetoja työskentelyn vaikuttavuudesta ja etenemisestä kohti tavoitteiden saavuttamista.

Perhetyö on sosiaaliohjausta, joka
• tukee vanhemmuutta

• ohjaa lasten hoidossa ja kasvatuksessa
• ohjaa kodin arjen ja arkirutiinien hallintaan
• vahvistaa perheen toimintakykyä
• tukee perheen vuorovaikutustaitoja

Tehostettu perhetyö

Tehostettu perhetyö on lastensuojelun avohuollon tukitoimi, joka on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä työskentelyä. Tehostettu perhetyö perustuu lapselle tehtyyn lastensuojelun asiakassuunnitelmaan. Asiakassuunnitelma laaditaan yhdessä perheen ja verkoston kanssa.

Perhetyöntekijän lisäksi työskentelyssä on tiiviisti mukana lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Työskentelyn tiheys sovitaan yhdessä asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kanssa ja tukea on mahdollista saada jopa päivittäin.

Tehostettu perhetyö sisältää ohjausta, tukemista ja käytännön auttamista. Työskentelyssä on tärkeää avoimuus, asiakkaan rinnalla kulkeminen ja puheeksi ottaminen. Perheet ovat oman elämänsä asianasiantuntijoita, joten perhettä lähestytään kunnioittaen heidän omia arvojaan ja huomioimme perheen kokonaisuutena sekä perheenjäsenet arvokkaina yksilöinä.

Tarjoamme tehostettua perhetyötä tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisinkin. Työskentelyn aikana tuotamme ajantasaista dokumentointia ja yhteenvetoja työskentelyn vaikuttavuudesta ja etenemisestä kohti tavoitteiden saavuttamista.

Tehostetun perhetyön tavoitteet:

• vanhemmuuden vahvistaminen
• lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen
• vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukeminen
• perheen tukeminen ja ohjaaminen arjen toiminnoissa
• vahvistaa perheen toimintakykyä
• perheen verkostojen kartoittaminen ja palveluihin ohjaaminen

Lasten ja nuorten tuetut ja valvotut tapaamiset

Kaksin nuorisopalveluiden tuottamat tuetut ja valvotut tapaamiset ovat sosiaalihuoltolain mukaista. Asiakkaat tulevat oikeuden määräämänä tai lastenvalvojan vahvistamien sopimuksiin perustuen.  Lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja yhteyttä vanhempaansa, jonka luona hän ei asu, ellei tapaaminen ole vastoin lapsen etua. Lapsen ja vanhemman väliset tapaamiset voidaan järjestää tuettuna tai valvottuna taikka valvotuin vaihdoin. Tuki tai valvontaa täytyy olla aina lapsen edun kannalta perusteltua. Tapaamisten tuki tai valvonta perustuu joko sosiaalilautakunnan vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen.

Kaksin oy järjestää kaikille palvelun käyttäjille palvelun aluksi alkukeskustelun ja tutustumiskäynnin tiloihin, jossa tapaamiset järjestetään. Alkukeskustelussa käydään läpi tapaamiskäytännöt, valvonnan syy sekä tarkistetaan palvelupäätös. Työntekijämme turvaa lapsen edun toteutumisen tapaamisissa. Lähtökohtana on, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja mahdollisimman luontevaksi tapaamisissa. Autamme lapsen ja hänen vanhempansa välisessä vuorovaikutuksessa sekä opastetaan vanhempaa käytännön asioissa ja lapsen hoidossa tarvittaessa. Järjestämme tapaamiset siten, että lapsella ja vanhemmalla on mahdollisuus keskinäiseen yhdessäoloon kuitenkin niin, että työntekijä pystyy seuramaan tilannetta ja tarvittaessa puuttumaan tapaamisen kulkuun. Tarvittaessa työntekijä voi keskeyttää tapaamisen lapsen edun sitä vaatiessa. Tapaamisen keskiössä on lapsi ja hänen tarpeensa.

Järjestämme tuetut sekä valvotut tapaamiset kodinomaiseen ympäristöön, jossa on ruuanlaitto sekä ruuan säilytys mahdollisuus. Järjestämme tapaamisiin lapsen kehitystasoaan vastaavia leluja, pelejä sekä muita toimintamahdollisuuksia. Haluamme tukea sekä rohkaista lasta ja vanhempaa yhteiseen tekemiseen sekä puuhasteluun. Tarkoituksena on vanhemman ja lapsen keskinäisen suhteen vahvistaminen sekä rakentaminen.

Vastaamme palvelumme valvonnasta, arvioinnista ja laadun seurannasta. Palvelun tilaajalle lähetetään kuukausittain kirjallinen raportti tapaamisten sisällöistä ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Raportointi pitää sisällään myös kuvaukset tapaamisten sujumisesta.

Tapaamisen keston ei aina tarvitse olla sama, vaan se voi etukäteen sovitusti vaihdella lapsen iän, kehitystason ja voinnin mukaan. Palvelua on mahdollista saada myös iltaisin, viikonloppuisin ja ympäri vuoden myös loma-aikoina.

MUUT TOIMIPISTEEMME:
Pohjois-PohjanmaaVarsinais-Suomi